sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Päivä Tallinnassa kaksistaan

Kesän must-juttuihin kuuluu ehdottomasti visiitti Tallinnaan. Kun isovanhemmat saatiin buukattua lapsenhoitohommiin, niin oli aika pistää miehen kanssa nokat kohta Länsisatamaa.

Tallinnassa tulee piipahdettua muutaman kerran vuodessa. Edellisen kerran kävimme huhtikuussa, jolloin matka taittui vanhemmalla laivalla. Nyt laivamatka tehtiin "uudella" Megastarilla, joka ansaitsee kyllä isot suositukset. Laiva on kaikinpuolin viihtyisä ja siisti. 


Laivan saavuttua satamaan, suuntasimme suoraan vanhaan kaupunkiin ja Rataskaevu 16 syömään. Olin onneksi tajunnut tehdä etukäteen pöytävarauksen, sillä muuten olisi kyllä tullut turha käynti tähän paikkaan. Arki- ja keskipäivästä huolimatta paikka oli loppuunvarattu. 


Päätimme tilata alkuun kolme erilaista alkupalaa: paistetut osterivinokkaat, savukalasalaatin ja tuoresuolatun lohen. Vaikea sanoa mikä näistä oli suosikkini, seuralainen tykästyi savukalasalaattiin. Pääruuaksi tilasin päivän kalan, joka oli kuha. Kalan seurana oli marinoitua kyssäkaalia, linssiä, porkkanalastuja sekä sitruuna-voikastiketta. Todella hyvää! Seuralainen otti naudansisäfileen ja kehuja sai tämäkin annos. Jälkkäriksi vielä kahvit ja jätskivalikoima, niin kyllä elämä taas hymyili.  


Lounaan jälkeen lähdimme vatsat pullollaan lyllertämään kohti Kalamajan aluetta. Tallinnassa on ehdottomasti parasta se, että jokaisella visiitillä löytyy jotain uutta. Tällä kertaa sattumalta "löydettiin" Balti Jaama Turg -torikeskus, joka on tarkemmin ottaen torin ja modernin ostoskeskuksen yhdistelmä. Alakerran raflat näyttivät kiinnostavilta ja ylimmässä kerroksessa oli muutama makee lastenvaateputiikki. Ehdottomasti visiitin arvoinen paikka! 




Balti Jaama Turgin ja Telliskiven välimaastossa on myös kiinnostava baari/ravintola, joka on rakennettu junan vaunuihin. Täytyy myöntää, että Peatuksen terassilla, mukavilla (junan)penkeillä kylmän juoman kanssa olisi voinut istua pitempäänkin ja nauttia vaan olemisesta. Paikan sisätilat näyttivät muuten varsin hauskoilta. 




















Drinkkien jälkeen jatkoimme vielä hetkeksi Telliskiveen pyörimään liikkeisiin ennen kotiinpaluuta. Täytyy kyllä todeta, että oli aivan super-reissu ja tuntui, kun olisi ollut pidemmälläkin matkalla. Tallinnaan pitää päästä pian taas uudestaan!  




Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Back to Top